perjantai 15. tammikuuta 2010

Pitäskö tässä totaalisen masentua vai jatkaa yrittämistä?

Tänään, heti aamusta meillä oli koulussa treenit koirien kanssa. Oli ihana päästä pitkästä aikaa Neten kans hallille ja pitäs tosiaan itekki mennä ja vuokrata se avain, että pääsis treenaileen kunnolla.

Harjoteltiin kosketus alustan avulla hyppyä ja ruutua. Oli meillä myös tälläinen laatikko rasti, jossa koiran piti keksiä jotain tekemistä laatikolla ansaitakseen namin. Esimerkiksi, menemällä kokonaan laatikkoon. Nette tajusi laittaa sinne ainaki kaksi tassua ;) ja taisi se jopa yhden kerran vahingossa käydä sielä kokonaan. Pipa sano hypyn kohdalla ku katseli siinä hetken, että meidän ei tartte tehä montaa toistoa siinä ko Neteltä se jo sujuu. Voi ylpeys! Ruutua treenailtiin ja hyvinhän se sinne juoksi ja innokkaasti jäi seisomaankin.

Otettiin myös agilitya. Harjoiteltiin aitaa, putkea ja keppejä. Opetettiin myös koirat jäämään puomilla seisomaan keltaiselle alueelle. Siis en tiedä, mut nyt on joku ihmeen musta aukko tämän keltaisen alueen nimen kanssa.. HEMMETTI! Ööö.. Noloa.. Oon harrastanu usiamman vuoden Mortin kanssa agia ja miten voi yhtäkkiä olla unohtanut tän.. No joka tapauksessa Nette on aivan mahtava agi koira! Sitä olisi tarkoitus alkaa harrastaakkin, kuhan kasvetaan eka vähä.

Lopuksi pidettiin jumppaa koirille. Oli penkillä kääntymistä, peruuttamista esteiden yli, käännöksiä vasemmalle tolpan avulla, törppöjen pujottelua ja jumppapallo tasapainottelua :D Siis Nette oli sen pallon päällä ko kotonaan. Siinä se maksa tyytyväisen näköisenä. Luulis että se ois vaikeeta mutta ei näköjään Netskille. Kyllä mie olin yhtä hymyä koko sen ajan. HYVÄ NETTE!

Tulipa tuossa sitten puhuttua Pipan kans Neten juoksuista ja kysyinkin vähän mielipidettä, ko ei mulla ennen narttua ole. Pipa sano että näyttäs olevan värkki turvoksissa :) Eli taitaa meidän Nette kasvaa isoksi koiraksi. Kuulemma jotkut koirat pitävät ittensä niin puhtaana ettei verta ees välttis huomaa. Nyt Netskillä on pöksyt, mutta ei edelleenkään mitään havaintoa verestä. Mortti kovasti haistelee ja Nette on rauhallisempi ja jotenki masis.. Ehkä sitä hävettää noi sen "sexy bääntsit" :'D

Mutta kyllä tässä pikku hiljaa rupee ihtiäki masentaa. Viikon lenkkeilly ko hullu ja ko kotiin tulin, kävin puntarilla ja TADAAA! Laihduttu 0! Kyrsii, kyrsii, kyrsii! No ehkä ens viikolla jättäs ne jätskit sinne pakasteeseen ja kävis vaan lenkillä. Eilen ostin viinirypäleitä, ko on vaan koko ajan teheny mieli syyä ja söinki kaiken eilen. Tänään ihan sama homma.. Teheny vaan mieli syyä ja onneks täälläki oli viinirypäleitä niin ei tarvinnu lähtä kahtoon jotain hyvää epäterveellistä. Viikonloppuna pidetään Neten kanssa lomaa treeneistä, ainakin näillä näkymin. Huomenna kai meen Jannelle yöksi <3 Nette jää tänne kiusaamaan mummua ja pappaa :) Vaikka sekin sais tulla mukaan, on ihan tervetullut, mutta sielä on Jannen pikku sisaruksia ja Nette ei aina oikeen siedä montaa lasta ympärillä. Oli tänään hermostunut siskontyttöönkin ja ilmeisesti purru. Tai purru ja purru.. Käyttänyt kättä vain suussa ko ei Meea itkeny edes. Ei tämän koira neidinkään tartte kaikkea kestää. Mummu sano että ollaan kuulemma Neten kans samanlaisia äkäpusseja menkkojen aikaan :D

Hyvää yötä!
Nette pieni menkkapillu nukkuu sängyn alla :)

1 kommentti:

  1. Joku kontakti... se keltanen alue oli. : D

    Eikä niitä tuloksia ihan viikossa tapahdukaan. ; > Ja, ku oot niin hoikka, ni ei pelkkä kävely välttämättä hirveen nopeesti vie painoo. Rupeet käymään mun kanssa salilla, ni rupee se vähäki rasva korvaantuu lihaksilla. : D

    VastaaPoista